Ajankohtaista
Blogi Puheenjohtajalta Uutiset:VvL:n puheenjohtaja blogissaan: Kun mikään ei riitä!
Ikävät yt-uutiset ovat jatkuvia yksityisellä puolella, olipa sitten mikä sektori tahansa kyseessä. Vakuutusalalla yt-neuvotteluja henkilöstön vähentämiseksi on viimeisen vuoden aikana käyty monessa yhtiöissä, lukumääräisesti suurimmat olivat vuosi sitten Tapiolassa ja nyt OP-Pohjolassa.
Yhtiöiden poukkoilevat toimet hämmästyttävät työntekijöitä. Missä on yhtiöiden yhteiskuntavastuu? Ensin rekrytoidaan ja hetken päästä kutsutaan yt-neuvotteluihin. Yhtiöt tekevät miljoonatulosta ja neuvotteluissa vedotaan kymmenen vuoden perspektiiveihin. Ja samaan aikaan lisätään vuokratyövoiman käyttöä sekä ulkoistetaan töitä. Tämä yhtälö on vähintäänkin kysymyksiä herättävä!
Vakuutusväen Liitto vastustaa jyrkästi yhtiöiden tapaa hoitaa henkilöstöasioita ulkoistamalla alan töitä ja lisääntyvää vuokratyövoimaan panostamista.
Tämän kaiken keskellä käydään Eurooppa-tasolla työntekijä- ja työnantajapuolen kesken vakuutuksen sosiaalidialogia ikärakenteiden tuomista haasteista alalla. Lähtötilanteena keskustelulle voisi pitää sitä, että olisi töitä, ihan sinne hyvin ansaittuun eläkeikään asti!
Lissu
Kirjoittaja on Vakuutusväen Liiton VvL ry:n puheenjohtaja Liisa Halme
Kerro, millaisia ajatuksia OP-Pohjolan ja ylipäätään vakuutusalan yt-neuvottelut väen vähentämiseksi sinussa herättävät?
* = Vaadittu kenttä
Kategoriat
- Blogi (13)
- Puheenjohtajalta (4)
- Uutiset (122)





Kommentit (3)
Itse juuri op-pohjolaan palkattuna olo on enemmänkin kuin hämmentynyt. Millä ihmeen periaatteella vuoden aikana on palkattu 1000 uutta työntekijää kun samalla pistetään yt:n avulla 900 pois? Motivaatio on jo heti alkuun hukassa.
-Mervi- 27.09.2012 11:35
Yhtiöiden hätiköity toiminta on enemmän kuin huolestuttavaa ja jos koskaan niin varsinkin nyt tarvitaan näyttöjä liiton ja yhdistysten yhteistyöstä. Järjestäytymisaste yrityksissä on sen verran alhaisella tasolla, että työnantajapuoli käyttää sitäkin aseena meitä vastaan.
Myös luottamushenkilöiden on tehtävä lujasti yhteistyötä ja luotettava että asioista puhutaan ja puhutaan niiden oikeilla nimillä ja tietoa jaetaan luottamustoimisten kesken.
Ihmiset heräävät liian myöhään huomaamaan, että jos olisi mukana liiton jäsenenä niin saisi kysyä asioista luottamushenkilöiltä ja voisi ottaa paremmin kantaa.
Valitettavaa on se että näitä myöhäisheränneitä on paljon.
Toivotaan kaikille tsemppiä tulevissa neuvotteluissa!
Ajan henki näyttää olevan että yhtiöt tavoittelevat epärealistisen suuria voittoja ja kun voittoa tuleekin vähemmän, henkilöstöä vähennetään.
Onneksi VvL:n luottamusmiehet ovat rohkeita ja osaavia, työnantaja ei pääse neuvotteluissa helpolla. Luottamusmies edustaa neuvotteluissa koko henkilöstöä. Vain VvL:n jäsenet voivat vakuutusalalla valita luottamusmiehen, jolla on velvollisuus tiedottaa ja auttaa vain VvL:n jäseniä.
Neuvotteluissa etsitään todellisia vaihtoehtoja irtisanomisille, perusteet ja vaihtoehdot käydään kunnolla läpi ja julkistetaan. Muiden yhtiöiden luottamusmiehet ja liiton toimiston asiantuntijat ovat neuvotteluja käyvien luottamusmiesten tukena.